Lehdistötiedote 27.1.2020

IPCC:n antropogeenisen hiilidioksidin määrä ristiriidassa mittausten kanssa

Antropogeenisen hiilidioksidin osuus ilmakehässä vain 9 % - IPCC 31 % - ja viipymäaika 16 vuotta – IPCC yli 10 000 vuotta

Yhteenveto
IPCC:n mukaan ilmakehän kasvanut hiilidioksidimäärä (CO2) 270 gigatonnia hiiltä (GtC) on kokonaan antropogeenista eli fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyvää hiilidioksidia. Antropogeeninen hiilidioksidi voidaan erottaa tavanomaisesta luonnon hiilidioksidista isotooppimittausten avulla – yksikkö permille, ‰. Kasvien ja niistä syntyneiden fossiilisten polttoaineiden permille-arvo on -28 ‰ ja ennen fossiilisten polttoaineiden käyttöä ilmakehän permille-arvo oli -6,35 ‰. Vuoden 2017 ilmakehän permille-arvo oli n. -8,5 ‰, joka tarkoittaa, että ilmakehässä on vain 73 GtC antropogeenista hiilidioksidia.

KOKO JUTTU

Meriin imeytyy kylmillä merialueilla hiilidioksidia ilmakehästä vuosittain n. 85 GtC, joka kulkeutuu kylmien merivirtojen mukana päiväntasaaja-alueelle ja meriveden lämpenemisen takia CO2 vapautuu jälleen ilmakehään. Kasvit yhteyttävät CO2:ta vuositasolla n. 130 GtC ja vapauttavat lähes saman verran. Näiden valtavien CO2-virtausten vuoksi ilmakehässä olevasta on hiilidioksidistamäärästä 865 GtC vaihtuu vuosittain n. 25 %. Ihmisestä aiheutuvien CO2-emissisoiden määrä on vuositasolla 10 GtC, joka on vain n. 5 % hiilidioksidin kokonaiskiertomäärästä.

Media seuraa ilmakehän kokonaishiilidioksidimäärän kehitystä tarkasti, koska IPCC:n (Hallitusten välinen ilmastopaneeli) mukaan se on pääsyy maapallon lämpötilan nousuun. Vuoden 2017 CO2-taso oli 407 ppm vastaten määrää 865 GtC. Sen sijaan hiilidioksidin koostumuksesta eli paljonko ilmakehässä on antropogeenista CO2, media ei ole kiinnostunut, koska IPCC ei raportoi sitä.

Luonnossa olevasta hiilidioksidista on isotooppia 12C n. 99 % ja loput 1 % on isotooppia 13C. Koska kasvit suosivat isotooppia 12C, niin sekä kasveissa että niistä syntyneissä fossiilisissa polttoaineissa on vähemmän isotooppia 13C. Hiilen isotooppisisällön mittaamiseen käytetään mittayksikköä permille ja se avulla voidaan määrittää, kuinka paljon ilmakehän CO2:sta on peräisin fossiilisista polttoaineista.

”Syynä tähän erikoiseen tilanteeseen on se, että IPCC käyttää arviointiraporteissaan tieteellistä hiilenkiertotutkimusta, jonka mukaan ilmakehän vuodesta 1750 alkaen tapahtunut kasvu 270 GtC on yksinomaan antropogeenista CO2. Kyseisen tutkimuksen mukaan kestää yli 10 000 vuotta ennen kuin ilmakehä pääsee eroon antropogeenisesta CO2:sta, vaikka emissiot loppuisivat kokonaan. Yksinkertainen matematiikka kuitenkin todistaa, että jos ilmakehässä olisi 270 GtC antropogeenista CO2:a, sen permille-arvo olisi n. -13 ‰, kun mittausarvo on n. -8,5 ‰. Tämän valtavan eron takia referoidussa tutkimuksessa ei puhuta mitään mitatusta permille-arvosta, mallin antamasta permille-arvosta ja samasta syystä IPCC vaikenee myös asiasta tyystin. Kun virhe on näin massiivinen, voidaan kyseenalaistaa kyseisen hiilenkiertomallin oikeellisuus muiltakin osin”, sanoi Ollila.

”Oma hiilenkiertomallini 1DAOBM-3 antaa saman permille-arvon kuin mitattu arvo, meriin imeytynyt antropogeeninen CO2 - määrä vastaa vuonna 1994 tehtyjä mittauksia, antropogeenisen CO2:n viipymäaika ilmakehässä on 16 vuotta vastaten ydinpommikokeiden takia syntyneen radioaktiivisen hiilen isotoopin 14C viipymäaikaa, ja myös kasvuston absorboima CO2 - määrän lisäys 127 GtC on sopusoinnussa muiden tutkimusten kanssa, jotka todistavat maapallon vihertymistä. Ilmakehään kertyneen kokonaishiilidioksidimäärä laskisi 50 prosenttiin nykytasosta 50 vuodessa ja poistuminen kokonaan veisi n. 600 vuotta, jos emissiot lopetetaan”, sanoi Ollila.

Lähde: TkT Antero Ollila, aveollila@yahoo.com, puh. 044 2437365
Nettisivusto: https://www.climatexam.com/2018-2

Blogikirjoitus: Hiilidioksidin määrä, laatu ja vaihtuvuus ilmakehässä

Tutkimusviitteet:

Ollila, Antero. Analysis of the simulation results of three carbon dioxide (CO2) cycle models.

Physical Science International Journal, 23(4), 1-19, 2020

http://www.journalpsij.com/index.php/PSIJ/article/view/30168